Piffenin miehet avaavat kauden Turussa


Miesten edustusjoukkue aloitti valmistautumisen tänään alkavaa kautta varten reilu kaksi kuukautta sitten. Viimeiset 3 viikkoa joukkue on päässyt harjoittelemaan laajan kokoonpanon myötä tasokkaasti ja lauantaina päästäänkin pelaamaan ne kauan odotetut, kauden ensimmäiset ottelut.

PIF koki liikettä molempiin suuntiin, mutta joukkue sai etenkin loistavia vahvistuksia niin hyökkäys- kuin puolustuspäähänkin. Pois lähteneiden tilalle seuraan saapuivat nuoret Daniel Jansson sekä Vili Kiviluoma, kumpikin lopetetun junnujoukke KBV:n riveistä. Hieman kokeneempaa osastoa sen sijaan tulivat vahvistamaan joulukuuhun asti kestävällä lainasopimuksella seurassa pelaava Tuomas Ryyppö sekä Pohjanmaalta Turkuun tiensä löytänyt Jimmy Svartström.

Joukkue on hiljalleen saanut rakennettua toimivat kentälliset, joilla se lähtee lauantaina sarja-avaukseen. Tämän kauden runko on todella laaja, mistä kertoo lauantain peräti 21 pelaajan miehistö.

Joukkueen tavoite lauantaille on ehjä aloitus kauteen. Kaksi voittoa on se, mitä ollaan Turusta päättäväisenä lähdössä hakemaan kotiin Paraisille.


SEURAA HEITÄ:

#94 PYRY HONKASALO
Urheilun monilahjakkuus Skräbbölestä on löytänyt itsensä joukkueen konkareiden, sentteri Antero Ketolan ja laituripari Mikko Sainion viereltä. Räjähtävä lähtönopeus ja peliäly luovat vaarallisen yhdistelmän. Maalitakuu lauantaina.

#35 FRANK LUNDEN
Joukkueen tuki ja turva, joka antaa joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Alla aivan jäätävät viimeistelytreenit ja mies on tällä hetkellä huippukunnossa.

#95 ARTTURI SILANTERÄ
Piffenin oma kasvatti, joka nuoresta iästään huolimatta toimii joukkueen alakerran vahvana liiderinä. Varakapteeni.

Pukekaa siis lauantaina punaista päälle ja suunnatkaa Turkuun kannustamaan Piffen kahteen voittoon sarja-avauksessaan!

Pelit vihelletään käyntiin:
La 12.10. klo 13 ja 16 @ SB AREENA

Kategoriat:
Miehet Salibandy