Seuraava ote on vapaa käännös Kim Lindellin Pargas IF:n 100-vuotishistoriikkia varten tekstin tiivistelmästä. Aluperäisteos löytyy Pargas IF:n 100-vuotishistoriikista ”Glädje ger resultat – Pargas Idrottsförening 1914–2014”.

Pargas IF:n salibandyjaoston synty vahvistettiin seuran vaalikokouksen yhteydessä 27. marraskuuta 2006 ja toiminta käynnistyi toden teolla vuonna 2007. Alkuvuosina toiminta keskittyi pääasiassa olosuhdetyöhön sekä junioritoiminnan aloittamiseen käytännössä nollasta.

Salibandyjaoston ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Henrik Holmström.

Ensinmmäiset juniorijoukkueet olivat P94–95 ja P92–93, jotka kumpikin aloittivat toimintansa jo keväällä 2007 kalakoulun liikuntasalissa. Salibandyn koulukiertue, joka järjestettiin yhteistyössä salibandyliiton kanssa alkoi maaliskuussa 2007 ja vieraili useimmissa alakouluissa Paraisilla. Yhteensä yli tuhat oppilasta tutustui lajiin kiertueen aikana.

Kiertua oli kaikin puolin menestys, sillä peräti kuusi juniorijoukkuetta perustettiin kiertueen jälkeen.

Syksyllä 2007 tuore jaosto sai ensimmäiset hallivuoronsa PUNTissa. Samalla hankittiin ensimmäinen salibandykaukalo. Ensimmäisellä varsinaisella kaudella (2007–2008) salibandyä pelattiin Piffenin alaisuudessa peräti 11 joukkueessa. Mukana oli tyttöjä, poikia, naisia ja miehiä. Aktiivipelaajia oli noin 150. Salibandyjaosto valittiin vuoden jaostoksi vuonna 2007.

Vuonna 2009 harjoitusolosuhteet paranivat, kun jaosto sopi Axxellin kanssa Vapparintien liikuntasaliin hankittavasta salibandykaukalosta. Kaukalo oli Axxellin opiskelijoiden käytössä hallivuoroja vastaan.

Pargas IF:n salibandyjaoston ensimmäinen joukkue liiton sarjoissa nähtiin kaudella 2009–2010, kun P98 aloitti sarjapelit. Seuraavalla kaudella (2010–2011) naisten ja miesten joukkueet osallistuivat ensimmäistä kertaa liiton alaisiin sarjoihin. Naisten joukkue aloitti 3. divisioonassa ja miehet 5. divisioonassa. Naisten joukkueen valmentajana toimi Mikaela Jakobsson ja miesten valmentajana Olli-Pekka Simonen.

Syksystä 2015 lähtien naisten joukkue siirtyi pelaamaan Nagu IF:n alaisuuteen edustettuaan Piffenin värejä kuuden kauden ajan 3. divisioonassa. Naisten parhaaksi saavutukseksi jäi B-jatkosarjan voitto kaudella 2010–11.

Miesten joukkue on tähän mennessä (toukokuu 2023) pelannut 13 kautta liiton sarjoissa, joista kahdeksan kautta 5. divisioonassa, neljä 4. divisioonassa ja yhden kauden 3. divisioonassa turkulaisen FBT Blue Flames -seuran kanssa tehdyn fuusiosopimuksen jäljiltä (kausi 2017–18). Kyseisellä kaudella miesten sarjoissa esiinbtyi myös PIF 2, joka pelasi 4. divisioonassa.

Sarjataulukot, miehet

2010-11, M5D LR 21

TeamGPWDL++/-PTS
Tre Ankkare18142112158+6330
FBC TSP1812158862+2625
SBS Kesäterä1810358569+1623
KY-Sport1810179067+2321
HIF187565860-219
PIF187388469+1517
FBC Parainen187299270+2216
Valpas SB1762976117-4114
TuWe175396985-1613
FBC Blue River18001828134-1060

2011–12, M5D LR 21

TeamGPWDL++/-PTS
FBC Parainen16122212542+8326
VL-Team16101511482+3221
SBS Kesäterä169259660+3620
PIF168269189+218
AFC Campus 6169079068+2218
FBT Marlins167367472+217
FBC Feelings1670985103-1814
GP-Team16211361151-905
FBC TSP 216211349118-695

2012–13, M5D LR 18

TeamGPWDL++/-PTS
PIF16132114863+8528
KoKa16130310746+6126
HirvHe1610159572+2321
AFC Campus 4168267462+1218
Röda Laget1671897110-1315
SBS Masku 416709108112-414
SBS Lieto1660106987-1812
FBC Blue River16221255120-656
FBC TSP16121352133-814
PIF nousi 4. divisioonaan.

2013–14, M4D LR 11

TeamGPWDL++/-PTS
TVA18160211956+6332
TVV18132311060+5028
FBC Turku 21811169765+3223
KIK189277675+120
SekTa189188789-219
SC Wolves188287767+1018
Gremlins1871106170-915
SB Naantali 21843118389-611
PIF18241270122-528
TPS 218221463150-876
PIF putosi 5. divisioonaan.

2014–15, M5D LR 20

TeamGPWDL++/-PTS
SB Naantali 321172214561+8436
SBS KY-Sport219668687-124
Ruoska 42110479379+1424
PIF21102910189+1222
River Rats217311100115-1517
FBT Marlins2165108390-717
FBC TSP21381093130-3714
SBS Masku 321621375125-5014

2015–16, M5D LR 20

TeamGPWDL++/-PTS
PIF20152313565+7032
Gremlins20132513389+4428
KIK20123510968+4127
PK20114513374+5926
Ruoska 420121713378+5525
Team-1720103712680+4623
FBC Blue River201028114104+1022
FBT Marlins20631185119-3415
Röda Laget20511482169-8711
EPMT20301767171-1046
SBS Lieto20211761161-1005
PIF nousi 4. divisioonaan.

2016–17, M4D LR 10

TeamGPWDL++/-PTS
KemKi18151211049+6131
KiKi1813059762+3526
KiU189277780-320
SU189188479+519
HFT187299182+916
PIF1841135692-369
SalPa Titans18211550121-715

2017–18, M3D LR 05
PIF fuusioitui täksi kaudeksi FBT Blue Flamesin kanssa ja otti Blue Flamesin sarjapaikan 3. divisioonassa. PIF 2 jatkoi 4. divisioonassa.

TeamGPWDL++/-PTS
FBC Turku 218151211065+4531
SB Hirvensalo1811257561+2424
SC Toivo1811257347+2624
SBS Lieto 3189278568+1720
SB Somero189277263+920
AFC Campus189186065-519
TVA1861117176-513
KemKi1852116084-2412
IF Fram1852116998-2912
PIF 118131464112-485
PIF 1 putosi 4. divisioonaan.

2017–18, M4D LR 11

TeamGPWDL++/-PTS
OU16132110049+5128
RunU1612139945+5425
PaPeNu169256760+720
PöU169257365+820
SBS KM167277155+1616
KIK166284960-1114
KY-Sport164396286-2411
Wankers1641117184-139
PIF 216011546134-881
PIF 2 putosi 5. divisioonaan.

PIF:n ja FBT Blue Flamesin fuusio purettiin kauden päätteeksi. PIF jatkoi omalla sarjapaikallaan 4. divisioonassa. Flames aloitti toiminnan uudelleen 5. divisioonasta.

2018–19, M4D LR 10

TeamGPWDL++/-PTS
SekTa21180312559+6636
AFC Campus 22114169771+2629
KIK21122710589+1626
TA-63121113710864+4425
Phantoms21113710682+2425
PIF21611486106-2013
PöU21341469117-4810
Gremlins21121871179-1084

2019–20, M4D LR 10

TeamGPWDL++/-PTS
TPS 316140212237+8528
RunU1612048256+2624
KaPa-65 1169437849+2922
KIK169436944+2522
AFC Campus 2167185665-915
UHV Bulls 2165385680-2413
PIF1651105173-2211
PK1642105699-4310
PaPeNu1641117188-179
FBC Turku 31630134898-506
PIF luopui sarjapaikastaan 4. divisioonassa kauden päätteeksi.

2020–21, M5D LR 15
Koronapandemia sotki kautta isosti ja suurin osa ottelupäivistä peruttiin kaudella 2020–21. Tästä johtuen joukkueet pelasivat ainoastaan kuusi sarjaottelua.

TeamGPWDL++/-PTS
FBC Turku 465102716+1111
SBS Littoinen63302517+89
PIF63212815+138
SC JPS63032022-26
Airisto SB62222521+46
SBS Lieto62133130+15
KiU 262042637-114
Leisku 262043639-34
SB Somero60152445-211

2021–22, M5D LR 18

TeamGPWDL++/-PTS
FC KyPS24212115654+10244
SB Somero24163512796+3135
SBS Littoinen241329139106+3328
Leisku 22410410153171-1824
PIF2410311147165-1823
KJSB248511128120+821
SC JPS248313116118-219
SalPa II246216115175-6014
SBS Lieto243219112188-768

2022–23, M5D LR 18

TeamGPWDL++/-PTS
Velehot18171022143+17835
SjT18160220744+16332
FBC Feelings18112512476+4824
SC JPS18101787107-2021
KJSB18927119122-320
SU1873874128-5417
SB Hirvensalo 318411366142-769
Shankers18321379148-698
PIF18401484161-778
Leisku 218301559149-906
Sarjataulukot, naiset

2010–11, N3D LR 23

TeamGPWDL++/-PTS
Sheriffs8710508+4215
BK NGD86024415+2912
SC Stickline84133319+149
PIF82063238-64
SC Toivo8008079-790

2010–11, N3D JS-B

TeamGPWDL++/-PTS
PIF108026018+4216
FBC Turku108025620+3616
USB107034425+1914
Salamanders104153531+49
NSB Tata102171845-275
FBC Blue River100010882-760
PIF voitti B-jatkosarjan.

2011–12, N3D LR 03

TeamGPWDL++/-PTS
SalBa1814408324+5932
FBC Turku1813148747+4027
SalPa1811437547+2826
SC Stickline188376060019
PIF187386268-617
LaJy188194657-1117
SBS Masku1853104657-1113
FBT Karhut 21852115765-812
TVA1851124778-3111
SBS Pori1814133292-606

2012–13, N3D LR 03

TeamGPWDL++/-PTS
AFC Campus 22114439447+4732
RunU2113356244+2629
FBT Karhut 22111646640+2628
Sheriffs 22113268865+2328
PIF2190125562-718
SalPa2173116874-617
SBS Masku2151154572-2711
LaJy21211836110-745

2013–14, N3D LR 03

TeamGPW9DL++/-PTS
Sheriffs169435230+2222
TVA169344627+1921
SalBa1610155046+421
SalPa168265049+118
Loisto167454336+718
USB166374137+415
TPS 2164663942-314
PIF1633103867-299
Salamanders1614113055-256

2014–15, N3D LR 03

TeamGPWDL++/-PTS
RunU24193210735+7241
SalBa24192310253+4940
JSJ-0724182414857+9138
Loisto2413568653+3331
Sheriffs 32467115683-2719
SalPa2474137473+118
USB2472155980-2116
PIF24431748119-7111
HuKu 224102338165-1272
PIF:n joukkue siirtyi kaudesta 2015–16 pelaamaan NIF:n väreissä.
Maratontilastot, miehet

Jos käytät puhelinta, suosittelemme sen kääntämistä vaaka-asentoon, jotta tilastoista tulee selkeämmät!

Maratontilastot, naiset

Jos käytät puhelinta, suosittelemme sen kääntämistä vaaka-asentoon, jotta tilastoista tulee selkeämmät!